Ajankohtaista

TIEDOTE – TOIMINTAOHJEITA KELA-KURSSIT, VIRIKEKURSSIT, LYHYTOPINNOT

TIEDOTE – TOIMINTAOHJEITA KELA-KURSSIT, VIRIKEKURSSIT, LYHYTOPINNOT

Tutustu huolellisesti ennen kurssille tuloa!

Hallituksen antamien linjausten mukaan valmiuslakiin perustuva poikkeustoiminta päättyi 13.4. Oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä 14.5. alkaen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunta tai aluehallintovirasto päättää mahdollisista tilojen sulkemisista, jos sitä vaativia tilanteita syntyy. (Tartuntatautilaki 8§)

Lehtimäen opisto on poikkeustilan aikana saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä luvan jatkaa toimintaansa. Näin on haluttu turvata erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten opetus, asuminen ja tarvittavat hoivapalvelut poikkeustilanteen aikana.

Lehtimäen opistolla lukuvuosi päättyy 29.5.2020. Tämän jälkeenkin on mahdollista jatkaa opintoja ns. lyhytopintoina kesän ajan. Kesäkuussa opistolla ei ole muita kurssilaisia. Heinäkuussa opistolla saattaa olla muitakin kurssilaisia, mutta he eivät ole tilojen, toiminnan ja henkilökunnan osalta tekemisissä keskenään. Näin halutaan varmistaa, että kaikilla on turvallista olla opistolla.

KELAN sopeutumisvalmennuskurssit sekä virikekurssit toteutetaan pääosin heinäkuussa. Sekä KELA että Järvi-Pohjanmaan tartuntataudeista vastaava terveysviranomainen ovat antaneet luvan toiminnan järjestämiseen, kunhan huomioidaan turvallisuusohjeistukset.

 

Lehtimäen opistolla noudatetaan seuraavia ohjeistuksia:

Lähiopetuksessa/kursseilla 1-2 m turvavälejä henkilöiden välillä ylläpidetään tilajärjestelyillä ja ryhmien kokoa rajaamalla.

  • Opiskelijaravintolaa tai muita ruokailutiloja käytetään porrastetusti, ruokailun aikana tulee olla mahdollisuus välttää lähikontaktia ja säilyttää turvaväli muihin ruokailijoihin.
  • Lehtimäen opiston asumisyksiköissä opiskelijoilla/kurssilaisilla on omat huoneet. Lehtimäen opisto pitää kirjaa majoittuvista henkilöistä huonekohtaisesti, jotta tartunnanjäljitys on tarvittaessa mahdollista jälkeenpäin.
  • Ulkopuolisten vierailut opistolla on kielletty toistaiseksi. Opiskelijoiden huoltajat voivat käydä tapaamassa opiskelijaa, kunhan noudatetaan turvaohjeistuksia. Tapaamiset järjestetään yksilön tilanne huomioiden ja sopimalla tapaaminen olemalla etukäteen yhteydessä opiston päivystäjää (p. 040 580 8793).
  • Oppilaitoksen järjestämissä yleisötilaisuuksissa noudatetaan kokoontumisrajoituksia koskevia suosituksia ja aluehallintovirastojen yleisötilaisuuksia koskevia tartuntatautilain mukaisia päätöksiä.

 

Hyvät hygieniakäytännöt estävät tartuntoja – sairaana tai oireisena on pysyttävä kotona eli kurssille ei saa tulla.

Opetukseen ja muuhun oppilaitosten tiloissa järjestettävään toimintaan (KELA, Virikekurssit) ei saa osallistua sairaana tai jos on hengitystieinfektioon viittaavia oireita. Riskiryhmään kuuluville on omat kohdat ohjeissa.

Jos oppilaitoksessa todetaan koronavirustartunta, sille mahdollisesti altistuneet jäljitetään ja asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi. Koronavirustartunnan saaneen on oltava poissa vähintään 14 vuorokauden ajan oireiden alkamisesta.

Hyvä käsi- ja yskimishygienia estää tartuntoja. Myös siivouskäytöntöihin kiinnitetään erityistä huomiota.

  • Kaikki oppilaitoksessa asioivat pesevät kätensä aina ulkoa sisälle tultaessa, aina ennen ruokailua, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset.
  • Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin.
  • Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Käsihuuhdetta on helposti saatavilla.
  • Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.
  • Lehtimäen opiston henkilökunta käyttää joko hengityssuojainta tai kasvovisiiriä kohtaamisessa opiskelijoiden/kurssilaisten kanssa.

Kurssilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta keskeisiä ovat seuraavat näkökohdat:

  • Lähikontakteja vältetään esimerkiksi erilaisilla tilajärjestelyillä.
  • Opiskelijoita/kurssilaisia ohjataan riittävän usein hyviin hygieniakäytäntöihin.
  • Eri opiskelijaryhmien/kurssien välisiä kontakteja vältetään erilaisissa siirtymätilanteissa.

Henkilöstön näkökulmasta keskeisiä ovat seuraavat näkökohdat:

  • Henkilöstön keskinäiset lähikontaktit minimoidaan.
  • Henkilöstön välisessä viestinnässä ja yhteydenpidossa hyödynnetään sähköisiä yhteydenottotapoja.
  • Suositeltavaa on, että henkilökunnan jäsenet työskentelevät saman päivän aikana vain yhdessä toimipisteessä ja toimitilassa.

 

Seuraamme opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotusta aktiivisesti. Lupien ja ohjeistusten osalta noudatetaan Järvi-Pohjanmaan tartuntataudeista vastaavan terveysviranomaisen ohjeistuksia. Lehtimäen opisto on mukana alueellisessa COVID -19 yhteistyöneuvotteluryhmässä, jonka toimintaa koordinoi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

LEHTIMÄEN OPISTO 18.5.2020

Eija Saarimaa, rehtori

 

Lisätiedot kesän kursseista:

kurssikoordinaattori p. 0400 365 375