KONTRASTI

Ajankohtaista

Suruliputus opistolla


04.11.

Lehtimäen opiston hallituksen puheenjohtaja Jorma Kauppila on siirtynyt ajasta ikuisuuteen 3.11.2022. Hän oli Lehtimäen opiston historian pitkäaikaisin puheenjohtaja. Tätä tehtävää hän hoiti ansiokkaasti vapaaehtoistyön pohjalta yli 25 vuotta.

Jorma Kauppila oli ratkaisujen hakija ja onnistui asiassa kuin asiassa näkemään valoisat puolet. Hän hallitsi suuret kokonaisuudet ja uskalsi ajatella isosti unohtamatta pientä ihmistä. Opiston hallituksen puheenjohtajana hän toimi 31.7.2022 asti - vaikka tiesi, että aikaa oli vähän. Erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ja opiston asiat olivat hänen ajatuksissaan ja sydämellään viimeisiin päiviin asti. Varsinaisesta rehtorin työstä Katariinan koulusta hän olisi virallisesti jäänyt eläkkeelle vuoden 2023 alusta lähtien.

 

Jorman tavasta suhtautua elämään ja kanssaihmisiin kertoo jotain hänen sähköpostinsa vakio lopputervehdys: Kyllä tämä tästä ja pidetään huolta toisistamme!

 

Lehtimäen opisto on välittänyt lämpimät osanottonsa Jorman omaisille.


Takaisin uutisiin