KONTRASTI

Vapaa-ajan toiminnasta selkokielellä

 

Vapaa-ajan toiminta

 

Kansanopisto on sisäoppilaitos. Kun opiskelet, asut ja vietät vapaa-aikaa samassa ympäristössä, tämä auttaa sinua oppimisessa ja tukee kasvuasi.

Lue vapaa-ajan toiminnasta yleiskielellä › [ei-selkokielinen]

 

Iltaisin opistolla toimii erilaisia kerhoja kuten sisupartio, keräilijäkerho, musiikkikerho ja sählykerho. Teatteritiimi valmistaa ohjelmia juhliin ja eri tilaisuuksiin sekä myös opiston ulkopuolella esitettäväksi. Lehtimäen Ampujien kanssa harjoitellaan ilma-aseammuntaa.

 

Ratsastuskoululla voi osallistua ratsastusryhmiin ja valmentautua kilpailuihin. Uimahalli ja kuntosali ovat opiskelijoiden käytössä iltaisin ja viikonloppuisin.

 

Vapaa-ajantiloissa voi muun muassa pelata pöytätennistä, biljardia, lautapelejä, askarrella, kuunnella musiikkia tai olla vain yhdessä.

 

Opiskelijakunta järjestää erilaisia tempauksia, esimerkiksi liikuntapäiviä, itsenäisyyspäivätanssiaiset, discoja sekä elokuva- ja konserttiretkiä. Opiskelijakunta järjestää myös arpajaisia sekä pitää kirpputoria ja kahviota henkilökunnan avustamana. Näin opiskelijakunta kerää varoja toimintaansa varten.

 

Tästä voit ladata esitteen, josta voit lukea valinnaiskursseista ja ohjatuista vapaa-ajan harrastuksista [ei-selkokielinen].

Teatteritiimi

 

Teatteritoiminnassa opit ilmaisemaan itseäsi ja toimimaan yhdessä muiden kanssa ryhmässä. Eri rooleissa voit olla hetken aikaa joku muu. Näin opit ajattelemaan asioita muiden ihmisten näkökulmasta. Tämä auttaa sinua ymmärtämään paremmin esimerkiksi lähimmäisesi käytöstä.

 

Teatteritiimissä suunnittelet ja käsikirjoitat itse näytöksiä ja ohjelmia yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Niitä esitetään opiston omalle väelle ja myös opiston ulkopuolella. Tavoitteena on kehittää itsevarmuutta, itsetuntemusta ja rohkeutta. Teatteritiimissä käydään myös tutustumassa harrastajateattereihin silloin, kun se on mahdollista.

Sisupartio


Sisupartiossa harjoitellaan partiotaitoja, kuten:

  • ensiaputaitoja,
  • kierrätystä,
  • erilaisia tarkkuutta vaativia kädentaitoja,
  • Suomen lipun käyttöä,
  • luonnon tuntemusta ja
  • solmuja.

Sisupartiossa pohditaan myös, mitä partion ihanteet tarkoittavat ja miten ne voivat näkyä arkielämässä.

 

Partiossa voidaan esimerkiksi retkeillä, järjestää iltanuotioita ja muuta ohjelmaa, joka kehittää yhdessä tekemisen taitoja. Partiolaiset tutustuvat lähialueen luontoon, sen kasvustoon ja eläimiin. Saat elämyksiä ja kokemuksia luonnosta. Opit katselemaan myös omaa kotipiiriäsi eri silmin.

 

Sisupartiossa voi suorittaa partiotaitomerkkejä. Partiossa osallistutaan myös partiotaitokilpailuihin ja virkistyspäiviin, joissa tavataan muita partiolaisia.

 

Aistivirikekerho


Aistivirikekerhossa pyritään auttamaan opiskelijaa hahmottamaan omaa kehoaan ja tukemaan terveen itsetunnon ja minäkuvan rakentumista. Äänet, tuntoaistimukset, hajut, maut ja näköaistimukset tuovat ihon lähelle iloa, vaihtelua ja elämisen riemun. Aistivirikekerhossa voi viettää aikaa aistihuoneessa, musiikin keskellä, pallomeressä, pimiössä tai fysioakustisessa tuolissa, joka tuottaa äänivärähtelyä keholle.

 

Keräilijäkerho

 

Keräily vaatii suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä, järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta. Keräilijäkerhossa nämä ominaisuudet kehittyvät.

 

Käytännön apukeinona käytetään keräilykansioita. Keräilijäkerhossa voi kerätä postikortteja, postimerkkejä, tarroja, kiiltokuvia, pullonkorkkeja, heijastimia ja vaikka mitä muuta.

 

Kierrätys ja luonnon arvostus ovat tärkeä osa keräilyharrastusta. Ne tulevatkin harrastuksen lomassa tutuiksi.

Musiikkikerho

 

Musiikkikerhossa kehität laulutaitojasi sekä taitoasi soittaa rytmin mukaan. Ryhmässä harjoitellaan toisten kuuntelemista ja sitä, miten ryhmähenkeä pidetään yllä. Kerhossa lauletaan paljon tuttuja lauluja, mutta siellä harjoitellaan myös uusia lauluja. Kerhossa tutustutaan eri soittimista syntyviin ääniin ja siihen, millaisia tunnelmia äänet synnyttävät.

Käsityökerho

 

Käsityökerhossa suunnittelet ja valmistat haluamasi käsityön.  Voit tehdä käsityön neulomalla, virkkaamalla, ompelemalla, askartelemalla tai pujottelemalla. Käsityökerhossa pääset toteuttamaan luovuutta ja sitoudut tekemään aloitetun työn valmiiksi. Kerhossa opitaan myös valintojen tekemistä. Tavoitteena on oppia hyväksymään, että valmistuvat työt ovat yksilöllisiä ja tekijälleen arvokkaita.

Karaokeilta

 

Karaokeilloissa saat elämyksiä ja kokemuksia musiikin keinoin. Se, miten hyvin laulat, ei ole pääasia vaan se, että uskallat laittaa itsesi likoon. Näin opit tuntemaan itsesi paremmin ja saat esiintymisvarmuutta. Et tarvitse ääntä laulamiseen, vaan voit osallistua ilmeiden ja eleiden avulla ja olemalla läsnä.

 

Opiskelijat voivat toimia karaokeillan juontajana, laitteiden käyttäjänä ja laululistan kirjoittajana.

 

Karaokeiltojen aikana toimii opiskelijakunnan ylläpitämä aulakahvio, jossa opiskelijat vuorollaan ovat myyntitehtävissä. Näin opitaan asiakaspalvelutaitoja, rahan käyttöä ja käsittelyä. Lisäksi saat kokemusta asiointiin tarvittavista taidoista kuten jonottamisesta ja valintojen tekemisestä.

Ilma-aseammuntakerho

 

Ampuminen ilma-aseella opettaa kärsivällisyyttä ja kehittää silmän ja käden toimintaa yhdessä. Kerhossa aloitetaan helpommasta ja edetään enemmän tarkkuutta vaativaan ammuntaan. Kerholaiset osallistuvat ammuntakilpailuihin syksyisin ja keväisin, jos mahdollista. Kerhoa järjestetään yhteistyössä Lehtimäen ampujat -ampumaseuran kanssa. Kerholaisena noudatat ampumaseuran sääntöjä, jotta sinä ja muut kerholaiset voitte harrastaa turvallisesti.

Vammaisratsastus

 

Vammaisratsastus on kaikille avointa, esteetöntä ja elämyksellistä liikuntaa. Opettelet ratsastusta vamman kanssa sekä hevosten hoitoa ja käsittelyä.

 

Lisäksi:

  • kohotat kuntoasi
  • tunteiden käsittely helpottuu
  • opit muiden kanssa toimimista sekä
  • pidät mielen virkeänä.

Pääset haastamaan itseäsi ja kokeilemaan, mihin kaikkeen pystytkään. Sovimme sinulle yhdessä sellaiset tavoitteet, jotka sopivat tilanteeseesi.

Hevoskerho

 

Hevoskerhossa tutustut hevosiin, talliimme ja tallimme asukkaisiin. Pääset opettelemaan taitoihisi sopivia tehtäviä. Voit esimerkiksi opetella hoitamaan hevosta ja tekemään tallitöitä. Lisäksi opetellaan ymmärtämään, miten hevoset käyttäytyvät. Kerhossa opetellaan satuloimaan hevonen ja taluttamaan hevosta. Lisäksi voidaan tutustua myös ratsastukseen. Hevoskerhossa on myös teoriatunteja, joilla käsitellään muita hevosten elämään ja hevostalouteen liittyviä asioita.

Kirjastoasiointi

 

Tavoitteena on oppia asioimaan kirjastossa, käyttämään kirjastokorttia, valitsemaan mieleistä lukemista tai musiikkia ja ottamaan vastuuta lainojen huolehtimisesta ja palauttamisesta. Kirjastossa opetellaan huomioimaan muut ihmiset, jotka liikkuvat tiellä ja asioivat kirjastossa. Tavoitteena on, että opit asioimaan kirjastossa itsenäisesti. Autat myös pitämään yllä suomalaista tapaa käydä kirjastossa.

Liikuntakerho

 

Liikuntakerhossa harrastetaan muun muassa yhteispelejä kuten sählyä, jalkapalloa, bocciaa ja muita pelejä. Pelejä pelataan vuodenajasta ja säästä riippuen joko liikuntasalissa tai ulkona. Tavoitteena on edistää osallistujien terveyttä liikunnan keinoin sekä sosiaalisia taitoja että yhteistyötä ja yhdessä oloa.

Hengellisten asioiden keskustelupiiri

 

Keskustelupiirissä tutustutaan Raamatun ja kristillisen kirjallisuuden ajatuksiin ja arvoihin. Tutustutaan siihen, miten kristillinen ajattelu vaikuttaa omaan elämään. Keskustelupiirissä käsitellään arjen tilanteita, tunteita ja henkisiä arvoja.

Elokuvakerho

 

Elokuvakerhossa sovitaan kerholaisten kanssa yhdessä, mikä elokuva katsotaan. Elokuvan jälkeen keskustellaan elokuvan sisällöstä ja mieltä askarruttavista asioista. Elokuvakerholaiset toimivat myös elokuvakriitikkoina ja he voivat antaa elokuvasta myös arvion.

Some tutuksi -kerho

 

Some tutuksi –kerhossa harjoitellaan tieto- ja viestintäteknologian taitoja, tutustutaan sosiaaliseen mediaan ja opetellaan sopivaa tapaa toimia netissä. Harjoitellaan myös, miten saan ystäviä, ketkä ovat kavereitani ja millä pelisäännöillä sosiaalisessa mediassa toimitaan.

Lemmikkieläinkerho

 

Lemmikkieläinkerhossa tutustutaan eri kotieläimiin ja niiden hoitamiseen. Eläimen lämmin vastaanotto tuottaa erilaisia aistituntemuksia. Eläimet ovat helposti lähestyttäviä, ja ne saavat rentoutumaan. Eläinten läsnäolo lisää hyvänolon tunnetta ja auttaa saamaan katsekontaktia. Eläinten kanssa on hyvä harjoitella vuorovaikutustilanteita. Kerhossa voi kokea, millaista olisi hoitaa omaa lemmikkieläintä.